Game of Thrones: ajatuksia tuotantokauden finaalista.

Postaus sisältää spoilereita niin edellisistä kuin myös sarjan kuudennesta jaksosta.

Minun piti tehdä tämä heti kun olin nähnyt kyseisen jakson, mutta minulla on ollut viime aikoina semmoinen paha tapa, että alotan hirveästi kaikenlaisia postauksia, mutta jokainen niistä tahtoo jäädä keskeneräiseksi. Tälläkin hetkellä keskeneräisiä postauksia on vähän yli kaksikymmentä. Aion kyllä kirjoittaa ne jossain välissä (tai ainakin uskottelen itselleni niin) eli ehkä piakkoinkin saan aika nopealla tahdilla postauksia ulos. 

Game of Thrones on yksi kaikkien aikojen seuratuin tv-sarja sekä yksi suosikeistani fantasiasarjojen suhteen ja täten olinkin odottanut tätäkin kautta ihan vesikielellä. Viides kausi oli selvästi huonoin kausi ja se toi vähän kysymysmerkkejä tätäkin kautta ajatellen, mutta uskoin (tai ainakin halusin uskoa), että sarja saa oman tasonsa taas. 

Kuudes kausi ikävä kyllä oli loppua lukuunottamatta aikalailla samanlainen kuin viides kausi, mikä oli pienoinen pettymys. Tarkennan vielä ettei viides kausi ollut huono, ei missään nimessä se ei vaan ollut yhtä hyvä kuin neljä ensimmäistä kautta, joihin olin jo tottunut. Tiedän, että kausi täytyy rakentaa kohti sitä viimeistä jaksoa, mutta näillä kahdella viimeisellä kaudella kaikki muut paitsi kauden finaalit tai sitä edeltävät jaksot ovat olleet tavallaan tylsiä, niissä ei tapahdu tarpeeksi eikä niissä tule sen erikoisimmin käänteitä joihin oltiin totuttu ensimmäisen kauden ensimmäisestä jaksosta lähtien näkemään. 

Kuudennen kauden finaali oli kuin paluu arkeen tämän sarjan osalta sillä se oli juuri niin sekopäinen ja mitään säästelemätön kuin sarjalta voisi odottaa ja ai, että kuinka haltioissaan tästä olinkaan. Ei sillä ettei viidennen kauden päätös olisi ollut näkemisen arvoinen, mutta siinä oli kuitenkin semmoisia tapahtumia, jotka pysty jättämään taakse olankohautuksella sillä ne oli joko kyseiselle sarjalle liian lällyjä tai sit ne oli vain niin ennalta-arvattavia tai vielä pahempaa ne oli aivan turhaan tehty. Turhalla tarkoitan esim. Jon Snown kuolemaa, koska noh kaikki varmaan tiedostivat sen että se tulee vielä takaisin. 

Ramsey Bolton sai sen minkä ansaitsikin. En tykännyt tästä kaverista koko sarjan aikana millään tavalla ja herran kiitos se kuoli. Se, että se kuoli ei ollut edes tarpeeksi vain se miten se kuoli oli paluu takaisin tän sarjan ytimeen. Sitä ennen ollut taistelu oli Jon Snown- sekä Boltonin miehistöjen välillä oli mun mielestä ehkä koko sarjan hienoin taistelu. Aluksi en tykännyt Jon Snowsta ollenkaan mutta nyt pikkuhiljaa alan kallistumaan hänen puolelleen ja ennen kaikke Starkin suvun puolelle sillä Arya Stark on heti Tyrionin jälkeen lempihahmoni koko sarjasta ja viihdoinkin hän päätti jättää sen "näkymättömyyden" tavoittelun ja päätti suunnata kotiin. 

Ainiin! "King of the North!" onkin Targaryen. 


Jännä nähdä selviääkö Jonille se, että Starkin lisäksi hän on myös Targaryenin sukua ja millä tavalla tämä vaikuttaa häneen. Itse ainakin yllätyin tästä. 


Cersei Lannister. Ei jumaliste mikä nainen. En ole tämänkään hahmon suurin fani, mutta se miten se hoiti uskonnolliset sekä Tyrellin suvun oli osoitus siitä, ettei hän kaihda mitään ja sen hetken ajan olin hänen beesissä ihan täysillä sillä jos joku risoi minua näiden kahden kauden aikana niin ne uskovaiset. Ne tuntuivat jotenkin hidastaneen sarjaa ja siinä ajassa eli kahden kauden aikana ei oikein tapahtunut Lannistereiden osalta/taholta niin paljon ja se oli minun mielestä pois sarjalta, joten iso plussa siitä. Kuten Mainitsinkin niin Tyrellin suku meni siinä samalla, mikä ei haitannut minua myös ollenkaan. Se miten kaikki tapahtui oli mielestäni hyvin tehty. Se miten ne lapset tappoi Grand Maester Pycellen ja siitä jatkunu kohtaus kohti kynttilää joka oli lähes loppuun palanut ja siitä syntynyt räjähdys jne. Kyllä, se iski ainakin minuun. Myös se, että Cersei on kuningatar tästä lähtien on jotain minkä uskon tuottavan hedelmää näin sarjaa ajatellen. Hieman mietityttää, että minkälaista draamaa syntyy Jamien ja Cersein välille, koska heidän lapsi (Thomas) teki itsarin Cersein johdosta niin voi olla, että Jamie saattaa nostaa jonkin sortin mellakan. Lähtökohtaisesti kuitenkin uskon, että he pitävät toisiensa puolia myös tulevaisuudessa. 

Daenerysin matka on oli koko kauden ajan ehkä tylsin asia koko sarjassa. Onneksi he saivat ne laivat itsellensä niin ensi kaudella voi odottaa se suuri sota ellei nyt käy niin, että he törmäävät kesken matkan Greyjoyn sisarrusten sedän laivueen kanssa sillä siitä mitä todennäköisesti seurais taistelu merellä ja me saatais odottaa taas vuoden pidempään sitä suurta taistelua. 

Mitäs muuta minulla olikaan.. Ainiin Branin taival oli mielenkiintoinen tämän kauden aikana. Varsinkin Hodorin loppukohtaus oli varsin mieleenpainuva. 

Olikohan siinä nyt kaikki. Todennäköisesti ei, mutta näillä ajatuksilla mennään nyt. Mitäs mieltä te olitte kauden huipentumasta, kuluneesta kaudesta tai ylipäätään tästä sarjasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti